Henkilötietoja käsittelevät Certia Eventsin työntekijät, joilla on pääsy Certia Eventsin asiakas- ja sidosryhmärekisteriin.
Siirrämme ja luovutamme henkilötietoja yhteistyökumppaneille silloin, kun se on tarpeen tehtäviemme suorittamiseksi. Henkilötiedot tallennetaan sähköisessä muodossa Certia Eventsin pilvipalveluihin. Käytämme palveluntarjoajia apuna muun muassa tapahtumaan ilmoittautumisissa, tietojen säilytyksessä (pilvipalvelut), taloushallinnossa, laskutuksessa ja kirjanpidossa. Varmistamme tällöin, että henkilötietoja käsitellään voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti.
Tietoja saatetaan julkistaa Certia Eventsin verkkosivustolla, mikäli siitä on sovittu rekisteröidyn kanssa.
Henkilötietoja ei luovuteta ulkopuolisille muutoin kuin suomalaisten viranomaisten vaatimuksesta.
Certia Events pyrkii käyttämään liiketoiminnassaan palveluntarjoajia ja palveluja, jotka käsittelevät henkilötietoja EU:ssa ja ETA-alueella. Koska Certia Events tekee kansainvälistä yhteistyötä, yhteistyökumppaneinamme saattaa joissakin tapauksissa olla palveluntarjoajia, jotka käsittelevät henkilötietoja EU:n ja ETA-alueen ulkopuolella. Tällaisessa tapauksessa henkilötietojen siirto ja käsittely perustuu yleisen tietosuoja-asetuksen 45 §:n mukaiseen EU -komission vastaavuuspäätökseen, tai muuhun vastaavaan yleisen tietosuoja-asetuksen mukaiseen hyväksyttyyn siirtoperusteeseen. Certia Events noudattaa EU:n tietosuoja-asetuksessa määriteltyjä tietosuojan riittävyyttä ja asianmukaisia suojatoimia koskevia vaatimuksia, jotka koskevat henkilötietojen siirtoa EU:n ja ETA-alueen ulkopuolelle.